Illat ovat aina yhtä perseestä eikä öisin tule uni. Vaikka erosta on jo hyvä tovi, ikävä ei hellitä. Hän (G) kohteli minua huonosti, suorastaan nöyryytti, mutta silti ikävöin. Kai se johtuu yksinäisyydestäni tai siitä, että jollain kummallisella tavalla yhä rakastan G:tä. En ole mustasukkainen, enkä haluaisi häntä takaisin, mutta kaipaan.

Samalla minua vituttaa se, että toisin kuin minä - katkeroituva luuseri - hän kaikessa itsekkäässä ja ylikorostuneessa pedanttiudessaan tulee pärjäämään elämässä loistavasti.